Luontoon

Kuumalammen puisto
Kemijärven keskustasta puistoalueelle löytää helposti venesataman opasteita seuraamalla. Kuumalammen kävelytiet soveltuvat hyvin koko perheen ulkoiluun, maisemien ihasteluun ja lintujen tarkkailuun.

Kuumalammen kauniissa ympäristössä voi nähdä yleisimpiä vesilintuja, kuten mm. sinisorsan, laulujoutsenen ja erilaisia lokkeja, kuten naurulokin ja pikkulokin. Kohde sopii hyvin myös lapsiperheille ja liikuntarajoitteisille, sillä kohde on lähellä Kemijärven keskustan palveluita ja tiet ovat hyväkuntoiset.

Kuumalammen puisto
Kuumalammen puisto ja Kuumalampi


Kotavaaran näkötorni
Kotavaaran näkötornista avautuu henkeä salpaavat näkymät yli koko Kemijärven aina kaukaisille tuntureille asti. Pyhä-Luosto pohjoisessa ja Suomu idässä. Upeat vaarat ja kauniit kylämaisemat antavat upean kuvan koko alueesta.

Kotavaaraan pääset ajamalla Kemijärveltä kohti Kuusamoa. Isokylän jälkeen jatketaan vielä kilometri, jonka jälkeen käännytään vasemmalle Puikkolaan päin. Tienviitassa on kyltti, jossa lukee ”näkötorni”. Näkötornin opasteita seuraamalla pääsee Kotavaaran P-paikalle.

Kotavaaran P-paikalta on noin 400 metrin jyrkkä kävelymatka Kotavaaran päälle. Kotavaaran laella on kolmikerroksinen metallinen näkötorni, johon voi kiivetä omalla vastuulla. Kiipeäminen palkitaan hienoilla Kemijärven maisemilla. Tornista voi myös tarkkailla linnustoa ja sieltä voi nähdä esimerkiksi kurkia. Lähimaastossa voi nähdä myös esimerkiksi lapintiaisen ja muita metsän lintuja. Tornin ympäristössä on myös laavu ja tulipaikka. Talvella pääset paikalle lumikengillä, mutta muista olla varovainen tornin askelmien liukkauden osalta. Mainio retkipaikka koko perheelle!

Kotavaaran näkötorni ja maisema kaupungin suuntaan


























Pöyliövaaran patikonti- ja maastopyöräilyreitti
Patikointireitti lähtee Kemijärven urheilukentältä hiekkapolkua pitkin Pöyliövaaraan. Maaston vaativuustaso vaihtelee. Reitillä mahdollisuus valita 3 km lenkki tai 5 km lenkki. 5 km lenkillä Pöyliöjärven rannassa on grillikatos, puuvaja, puucee ja laituri. Soveltuu myös maastopyöräilyyn.

Pöyliövaaran patikonti- ja maastopyöräilyreitti


Ämmänvaaran luontopolku
Reitti alkaa Ämmänniemestä, Rakkalahdentien varren parkkipaikalta, jossa opastustaulu. Luontopolku näkyy maastossa hyvin ja se on merkitty puisin tolpin. Kilometrin kuljettua tulee polkujen risteys, josta opasviitat näköalapaikoille ja tulipaikalle. Vaaran laella on nykyään kaksi näköalapaikkaa ja siellä pääsee kiertämään lyhyen ympyräreitin. Kartasta tämä vielä puuttuu, mutta maastoon reitti on selkeästi merkitty.

Näköalapaikoilta avautuvat upeat näkymät järvelle ja Kemijärven kaupunkiin. Kirkkaalla säällä Ämmänvaaralta näkee Pyhätuntureille saakka.

Tulipaikalle johtaa polku jyrkkää rinnettä alaspäin. Laavu on järven rannassa ja täällä voi käydä uimassa ja nauttia eväshetkestä. Laavun vierestä löytyvät puuliiteri ja puucee. Paluu samaa reittiä pitkin takaisin parkkipaikalle.

Ajo-ohjeet Ämmänvaaran lähtöpisteelle:

Kemijärven keskustasta Sallan suuntaan, Isokylän kohdalla käänny Peräposiontielle. Jatka n. 11 km Ämmälään, jossa tienviitta oikealle Ämmäläntie. Tästä alkavat myös ruskeat Ämmänvaaran luontopolun viitat, jotka ohjaavat lähtöpaikalle. Seuraa niitä mökkiteiden risteyksissä.

Ämmänvaara

Juuvaaran retkeilyreitti
Juujärvellä sijaitseva Juuvaaran retkeilyreitti tarjoaa todella kauniita maisemia ihasteltaviksi. Vaativuustaso reitillä on vaativa, vaikkakin kivikoiden ylitykseen on rakennettu pitkospuut. Reitin pituus noin 1km.

Juuvaaran luontopolku
Juuvaaran retkeilyreitti



Kemijärven keskustan kävely ja pyöräilyreitit
Kulttuurikierros Kemijärven keskustassa kävellen tai pyöräillen. Matkalla näet Kuumalammen puistoalueen, elinkaari- ja lasten leikkipuiston sekä skeittiparkin. Pysähdy rantareitillä katsomaan kansanvälisten kuvanveistoviikkojen taideteoksia. Pysähdy kaupungin uimarannalla piknikille ihailemaan kauniita maisemia.


Kemijärvi-Pitkävaara pyöräilyreitti
Tutustu Kemijärven maisemiin 15 km tai 20 km pyöräilyreitillä. Reitti suuntaa Kemijärven keskustasta Halosenrantaan päällystettyä asvalttitietä pitkin. Käännös tieltä oikealle Isopellontielle, reitti jatkuu hiekkatietä pitkin suoraan Pitkävaaraan, jossa nousu vaaran päälle. Pysähdy vaaran päällä nauttimaan maisemista.

Citynomadi – Kemijärven reitit mobiilireittikartalla

Lisää tietoa sekä reittiohjeita Citynomadi-mobiilireittikartastosta.