Retkipaikka ohjeistus

Kotavaara

Retkipaikka ohjeistus

Luonnossa voimme kokea olevamme kuin kotonamme, mutta tosiasiassa olemme siellä vieraina. Käyttäytykäämme siis siivosti ja kunnioittakaamme kaikkea elämää ympärillämme. Kun retkeilemme vastuullisesti, säilyy luonto kauniina ja sinne on aina ihana palata. Kokosimme yhteen tärkeimmät ohjenuorat vastuulliseen retkeilyyn.

Tiesitkö? Jokaisenoikeudet eivät sellaisenaan päde kansallispuistoissa, saati tiukasti varjelluissa luonnonpuistoissa. Jos aiot retkelle kansallis- tai luonnonpuistoon, ota etukäteen huolella selvää kohdealueesi säännöistä Luontoon.fi-palvelusta.

Rajoituksia on voitu asettaa esimerkiksi leiriytymistä, tulentekoa ja maastopyöräilyä koskien, mutta jopa liikkuminen jalan tietyillä alueilla on voitu kokonaan kieltää. Luonnonpuistoissa liikkuminen virallisten reittien ulkopuolella on aina kiellettyä – eikä kaikissa luonnonpuistoissa näitä virallisia reittejä ole lainkaan. Kansallispuistoissa voi olla rajoitusalueita, joilla liikkuminen on kokonaan kielletty osan vuotta tai vuoden ympäri.

Ympäristövastuullisen vaeltajan opas (Essi Anttila, 2019) auttaa sinua hahmottamaan retkeilyn vastuullisuusnäkökulmia. Opas antaa vinkkejä luontoystävälliseen retkeilyharrastukseen aina varustehankinnoista alkaen.

Jokaisenoikeudet

Retkipaikka ohjeistus

Suomessa jokaisenoikeudet ovat laajat: luonnossa saa liikkua ja luonnosta saa nauttia varsin vapaasti ja monipuolisesti. Kaikki ei kuitenkaan ole sallittua. Retkipaikan toive on, että jokamiehenoikeuksista ei tingitä, sillä kaikilla tulee jatkossakin olla oikeus nauttia luonnosta ja sen ihmeistä oikeuksien sallimalla laajuudella. Samalla retkeilijöiden tulee muistaa liikkua häiriötä aiheuttamatta, roskaamatta ja maanomistajaa kunnioittaen. Luonnossa ollaan aina vieraana.

Muistathan! Jokaisenoikeudet eivät sellaisenaan päde esimerkiksi luonnonsuojelualueilla kuten kansallispuistoissa, saati luonnonpuistoissa. Tällaiselle alueelle suunnatessasi tarkista aina etukäteen alueen järjestyssääntö Luontoon.fi-palvelusta. Järjestyssääntö menee jokaisenoikeuksien edelle.

Jokaisenoikeuksilla saat

  • Kävellä, hiihtää, pyöräillä ja uida luonnossa, kunhan et ole kenenkään piha-alueella tai muulla erityiskäytössä olevalla alueella, kuten viljelyksillä
  • Oleskella tilapäisesti siellä missä liikkuakin
  • Poimia luonnonmarjoja ja sieniä sekä rauhoittamattomia kasveja
  • Onkia ja pilkkiä
  • Liikkua jäällä ja vesistöissä

Jokaisenoikeudella et saa

  • Aiheuttaa vähäistä suurempaa haittaa toisille, häiritä kotirauhaa etkä roskata tai muutoin vahingoittaa ympäristöä.
  • Häiritä elämiä tai niiden pesintää.
  • Ottaa sammalta, jäkälää, maa-ainesta tai puuta
  • Ajaa moottoriajoneuvolla maastossa ilman maanomistajan lupaa
  • Kalastaa (muulla kuin mato-ongella tai pilkillä) tai metsästää ilman asianmukaisia lupia

Vastuullinen retkeilyopas